Kaksi asiaa pysäytti miettimään viime viikkoina. Tämä blogi on mietinnän tulos.
Ylen jutussa (16.2.2026) työterveyshuollon erikoislääkäri Eira Roos totesi: “Työhyvinvointi syntyy työssä. Se syntyy siitä, että työ sujuu ja että siinä on mahdollisuudet onnistua.”
Ja Suomen Yrittäjien Vaikuttajafoorumin yhdessä puheenvuorossa pidettiin lähes uutena oivalluksena sitä, että työpaikalla pitäisi kannustaa, käyttäytyä asiallisesti ja auttaa työkavereita.
Työhyvinvointi syntyy arjessa työn sujuvuudesta ja hyvästä työilmapiiristä.
Silti peruskäytöstavat tuntuvat joskus kehittämisteemalta, vaikka niiden pitäisi olla itsestäänselvä osa arkea, jossa viestitään aidosti avoimesti toinen toistaan kunnioittaen.
Totuus kuitenkin on, etteivät hyvät käytöstavat ole kaikkialla itsestäänselviä. Sen kertovat osaltaan pahoinvointi, uupuminen ja pahimmillaan pelko. Jos työpaikalla ei uskalla puhua, kysyä tai olla eri mieltä ilman, että leimautuu hankalaksi. Perusta ei ole kunnossa.
Ilmapiiri, jossa ei uskalleta kysyä, kyseenalaistaa tai tuoda esiin eriäviä näkemyksiä, ei synny tyhjästä. Se rakentuu rakenteista, johtamisesta ja ennen kaikkea tavasta viestiä, kuten siitä, miten tieto kulkee johdon ja työntekijöiden välillä sekä kollegojen kesken.
Viestinnän on oltava selkeää ja johdonmukaista.
Siksi on olennaista, mitä Roos nosti esiin: työhyvinvointia parannetaan usein väärästä päästä. Keskitytään yksilöön, vaikka haasteet ovat työn organisoinnissa ja johtamisessa. Työuupumus nähdään helposti yksilön heikkoutena, vaikka taustalla on kokemus siitä, ettei omaan työhön voi vaikuttaa.
Johtaminen näkyy arjessa viestintänä,
Johtaminen näkyy arjessa viestintänä, kuten siinä, miten tavoitteet asetetaan, miten työ organisoidaan miten päätökset perustellaan ja miten palautetta annetaan sekä siinä, voiko kysyä ja tulla kuulluksi ilman pelkoa.
Mikäli viestintä on epäselvää tai yksisuuntaista, syntyy epävarmuutta. Epävarmuus murentaa luottamusta. Ilman luottamusta työ kuormittaa yllättävän paljon, enemmän kuin sen pitäisi.
Lopulta arjen on toimittava
Intranet, kyselyt, kehittämispäivät ja työsuhde-edut voivat tukea arkea. Mutta lopulta arjen on toimittava. Jos arki tökkii, mikään työkalu ei sitä korjaa. Avoin, yhdenvertaisuuteen ja kunnioitukseen perustuva viestintä on se, mikä saa arjen toimimaan.
Avoimuus, yhdenvertaisuus ja vastuullisuus eivät saa jäädä strategian sanoiksi. Niiden on näyttävä arjessa, tavassa jakaa tietoa, reagoida kysymyksiin ja pitää kiinni sovitusta.
Avoimuus tarkoittaa myös erilaisuuden hyväksymistä.
Emme kaikki ajattele, kysy tai ilmaise itseämme samalla tavalla. Se ei ole uhka, vaan voimavara. Yhdenvertaisuus ei tarkoita samanlaisuutta, vaan tasavertaista kohtelua.
Työhyvinvointi rakentuu johtamisesta, arjen rakenteista ja käyttäytymisestä. Ennen kaikkea tavasta puhua toisille. Siksi kysymys on yksinkertainen: Miten teillä puhutaan?